Voutila

Perussuomalaiset

Kunnallisvaalit 2012

Kunnallisvaalit lähestyvät kovaa vauhtia. Ehdokkaiden hakeminen ja ehdokkuuteen liittyvät koulutukset ovat jo täydellä kohinalla käynnissä. Itse pyrin omalta osaltani tuomaan korteni ketoon, jättämällä ehdokassuostumuksen ja pyrkimällä rekrytoimaan hyviä ehdokkaita, erityisesti nuorista.

Suomen Soini

Tänä sunnuntaina Suomen kansa äänestää tulevasta tasavallan presidentistä. Itselleni valinta on ollut jo pitkään selvä, olen tänään viimeksi kampanijoinut kyseisen herran puolesta yli seitsemän tuntia Helsingin keskustassa. Timo Soinilla ja perussuomalaisilla on vankka kannatus kansan parissa. Jopa niin vahva, että ihmiset tulivat puhumaan ”että jos Soini valitaan presidentiksi, ei tähän maahan saada kunnon pääministeriä”. Ihmiset kaipaavat edelleen korjausta esim. Eurooppa-politiikassa ja haluavat puoleen, joka puolustaa meidän suomalaisten etuja.

Julkaise syötteitä