Voutila

Vuosi 2011

Olen ollut aktiivisesti mukana politiikassa nyt reilut kuusi kuukautta. Lyhyt aika, mutta paljon on tapahtunut. Olen päässyt ilokseni ja kunniakseni käynnistämään Perussuomalaisten nuorten Helsingin piiriä, toimimaan sen hallituksen jäsenenä että toiminnanjohtajana, järjestämään tapahtumia sekä perustamaan paikallisosastoa Töölöön. Uutta periaateohjelmaa työstetään ahkerasti ja sen tulisi olla valmis keväällä 2012. Sain kunnian olla jopa ehdolla Perussuomalaisten nuorten toiseksi varapuheenjohtajaksi syyskokouksessa, joka yllätti minut tuolloin täysin.

 

Kirjoitukseni ovat käsitelleet pitkälti taloutta ja kuten eräs vanha ystäväni totesi ”olet erittäin yrittäjämyönteinen”. Tämä on täysin totta, talous ja yrittäjyys ovat kiinnostukseni kohteet politiikassa, haluan tuoda esille vaihtoehdon jossa pidämme huolta suomalaisesta työstä ja yrittäjyydestä. Vaikka kukaan ei tiedä millä valuutalla Suomessa tulevaisuudessa kauppaa tehdään, on silti hyvä ajatella vaikeitakin aikoja pidemmälle ja puhua näiden asioiden puolesta. Tiedän että osa ihmisistä pitää minua oikeistolaisena tai jopa kokoomuslaisena näitä asioita esille tuodessani, mutta minä vain yksinkertaisesti uskon vapaan markkinatalouden toimivuuteen. Meillä Suomessa ja Euroopassakin asiat voisivat olla huomattavasti paremmin, jos velkakriisin alkutaipaleena ei olisi lähdetty luomaan epätervettä ”Eurososialistista” talousjärjestelmää, jossa voitot pidetään itsellään, mutta tappiot sosialisoidaan kansalle. Vapaassa markkinataloudessa voitot ja tappiot kannetaan itse, mielestäni se kuulostaa hyvin reilulta ja toimivalta.

 

Haluan tässä vaiheessa kiittää erityisesti kaikkia mahtavia ihmisiä Perussuomalaisissa Nuorissa, on ollut etuoikeus ja kunnia tutustua teidän kaltaisiin ihmisiin ja tehdä työtä kanssanne. Nyt kun vuosi on vaihtumassa, on isoja haasteita edessä. Tehdä Timo Soinista Suomen tasavallan presidentti, jatkaa aktiivista politiikkaa jokaisessa piirissä sekä alkaa valmistautua ensi syksyn kunnallisvaaleihin. Yhdessä kaikki on mahdollista, toivotan siis kaikille hyvää ja antoisaa vuotta 2012!

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

Käyttäjän markkuhuusko kuva

Terve. Tulee mieleen pari kysymystä, kun talousasioihin olet perehtynyt.

Kun nyt koko kapitalistinen maailma (ja sen ykkösäänitorvi Financial Times) puhuvat reilumman ja sosiaalisemman markkinatalouden puolesta, ovatko perussuomalaiset täysin vapaiden markkinavoimien kannattajia? EKP:n ei pitäisi esimerkiksi tukea Italian bondimarkkinoita, vaikka valtio tekee järkeviä säästöpäätöksiä?

Puolueessanne on oltu tyytyväisiä Ison-Britannian erkaantumiseen EU:n talousytimestä, vaikka sen motiivina on ollut lähinnä Lontoon Cityn upporikkaiden pankkiirien suojelu. Eli onko perussuomalaiset nykyisin Suomen kapitalistisin puolue?

Käyttäjän petrikivikangas kuva

Mitä Huusko tarkoittaa kapitalismilla? Mikäli kapitalismilla tarkoitetaan vapaata markkinataloutta, niin ainakaan EU ja Yhdysvallat eivät sitä nykyisellään edusta johtuen erilaisista yritystukijärjestelmistään ja pankkienpelastusoperaatioistaan. Perussuomalaiset kannattaa vapaata markkinataloutta esimerkiksi siinä suhteessa, että pankkien (ja myös valtioiden) on annettava mennä tarvittaessa velkasaneeraukseen ja jopa konkurssiin ilman että niitä pyrittäisiin valtiojohtoisesti tekohengittämään.

Mikäli kapitalismilla taas tarkoitetaan rahan ja vallan keskittymistä harvoille, niin sitä taas Perussuomalaiset ei kannata. Kapitalismille ei ole yleispätevää määritelmää, mutta ainakin itse näkisin että keskeisiä periaatteita aidossa kapitalismissa ovat vapaa markkinatalous (jota muutaman suuryrityksen pyörittämät kartellit eivät siis edusta) ja ihmisten oikeus nauttia oman työnsä hedelmistä.

Käyttäjän Voutila kuva

Hei Marku. Mielestäni Petri Kivikangas sekä Kalle Pahajoki vastasivat oikeataan juuri oikealla tavalla, yhdyn heidän vastauksiinsa.

Käyttäjän harran kuva

Ei kuulosta kovin itsenäiseltä. Missä se Pahajoen vastaus on?

Edit: löysin Pahajoen vastauksen alempaa... Liikaa juhlinut ja polttanut. Hyvää uuttavuotta!

Käyttäjän susijumala kuva

Huusko, mikäli muistat valitettavan lyhyttä tapaamistamme Tampereella ja kuuntelit Lepomäen kannanottoja muistaen hänen puolueryhmänsä niin minkälaisiin johtopäätöksiin tulet tällä saralla?

Italian kohdalta sanoisin, että parlamentissa on nuijittu säästöpäätökset itkuakin tuhertaen lävitse, mutta niiden täytäntöönpanosta ei voi olla lainkaan varma. Markkinat tuntuvatkin olevan "uskomme, kun näemme omin silmin" -asenteella liikkeellä.

Onnea teille Perussuomalaiset Nuoret! Teillä tuntuu olevan mukava tekemisen meininki päällä, teillä on erinomainen puheenjohtajakin.
Itse kannatan ihmisläheistä yrittäjyyttä, en kovaa ja rakaa kapitalismia. Olen itsekin ollut yrittäjänä muutaman vuoden ajan , jokunen aika sitten, se oli kovaa työtä, 24/7. Kannatan lämpimästi yrittäjyyttä siitä huolimatta, kasvavat innovaatiiviset perheyritykset ovat tämän maan pelastus, bulkkituotemarkkinoilla emme enää pärjää. Esimerkkinä vaikka huonekauluteollisuus, emme pärjää halpatuonti huonekaluja tuoville yrityksille, mutta jos tekisimme vaikka tilaustuotteina Lapin tiukkasyisestä männystä TODELLA korkelaatuisia, nahkapäällysteisiä huonekaluja maailman miljonääreille, niitä riittää esim. Venäjällä ja Kiinassa. Yhden nahkasohvakalustesarjan hinta voisi olla vaikka 100-500 tuhatta euroa, rikkaat eivät katso niinkään hintaa vaan laatua. Tässä oli nyt yksi esimerkki, mutta siihen tarvitaan ammattitaitoa ja myös hyviä kauppamiehiä ja kielitaitoa.

Onnea sinulle Samuli, vaikka en sinua tunnekaan, ja Hyvää Uutta Vuotta ja Jumalan Siunausta, sekä työssäsi että myöskin siviilielämässäsi!

Käyttäjän Voutila kuva

Hei Orvokki,

Ei yrittäjyydessä olekkaan kyse kovasta ja raasta kapitalismista, näen ja koen että yrittäjyys on tapa koittaa mihin omat siivet kantavat ja tapa ansaita kunniaakkasti oma elantonsa, oli se sitten pientä tai suurta.

Hyvää Uutta Vuotta ja Jumalan siunausta myös sinulle, ja joskus satut tulemaan vastaan niin juttelemaan saa aina tulla.

Käyttäjän PappaPietari kuva

Huuskolle,

Älä Markku sano sitä mitä tulee sinun mieleesi. Silloinhan sinulta pääsee sammakoita yhtenään. Mieti, punnitse ja järjestele ajatuksiasi ennekuin kirjoitat, sitten se kuullostaa harkitulta.

Malttia Markku.

Käyttäjän peterkreisler kuva

Pietari, älä nyt jarruttele, hauska näitä Huuskon plöräyksiä on lukea.

Käyttäjän kallepahajoki kuva

Epäilemättä Britannian tukemisessa on ajatuksena kansallisen suvereniteetin tukeminen. Ei brittejä, Suomea tai Ruotsia pidä syyllistää siitä että ne pyrkivät ajamaan omaa etuaan. Sauli Niinistö on sanonut, että euron luonne ei ole sellainen, että meitä voitaisiin syyllistää siitä, että emme kanna toisten maiden velkataakkaa. Katainen on varmasti eri mieltä - ainakin ajamansa politiikan perusteella. Mitä mieltä Markku itse olet?

Tällä hetkellä me olemme osa Ranskan ja Saksan suunnitelmaa omien pankkiensa edun turvaamiseksi. Ei varmaan ole mitenkään äärikapitalistista tunnustaa, että briteillä on oikeus toteuttaa omaa suunnitelmaansa. Niin kauan, kuin emme ole liittyneet liittovaltioon, tämä on kansanvälisen politiikan modus operandi.

Toki nykyinen kriisin hoitolinja suojaa brittipankkeja, joilla on epäsuorasti kaikista Euroopan pankeista isoimmat epäsuorat riskit, mutta jos nykyisen kaltaista markkinataloudelle vierasta ratkaisua ei olisi toteutettu, olisivat myös brittipankkiirit osallistuneet omalta osaltaan taakanjakoon. Asiat eivät siis ole toisensa poissulkevia.

Eli haluan vielä huomauttaa: markkinatalous olisi toiminut kriisin ratkaisun avaimina hyvin pitkälle, ellei sen toimintamekanismeja olisi ruvettu peukaloimaan erittäin suurella kädellä. Joitain tahoja olisi jouduttu rahoittamaan, mutta se olisi tapahtunut läpinäkyvästi ja vastikkeellisesti - ei ampumalla rahasingolla sinne päin ja toivomalla parasta.

Tälläisiä epäkohtia on turha korjata esimerkiksi reilumman markkinatalouden transaktioveroilla, jos ne on ensin omalla toiminnalla mahdollistettu.

Puolueen jäsenten kannat vaihtelevat, nuorissa tuntuu olevan hieman liberaalimpi talouslinja kuin ukkopuolueessa, mutta kyllä sosiaalinen oikeudenmukaisuus ja pienten toimijoiden puolustaminen löytyvät puolueen ydinohjelmasta.

Reilumpi markkinatalous voisi tarkoittaa esimerkiksi pankkien säätelyn lisäämistä niiltä osin, että investointi- ja säästöpankkitoiminnot erotettaisiin niin, että pankit eivät voi pitää kansalaisten säästöjä panttivankina investointipuoluen pelastamiseksi. Myös pankkien riskinottoon kannustava bonuspohjainen palkitsemismalli, joka on melko tuore keksintö (80-luvulta) ja jota esim. Nassim Taleb on kritisoinut, kaipaa kriittistä tarkastelua. Kyllä nämä aiheet ovat perussuomalaisten toimesta olleet esillä.

Jos katsoo Kokoomuksen pitkän linjan markkinatalousmiesten (Ilaskivi, Lehti, Niinistö) tuskastuneita kommentteja eurokriisistä, niin joku voisi tehdä arvion että Perussuomalaiset on suomen kapitalistisin puolue. Työväenpuolue ilman sosialismia. Toisaalta kukaan tuskin voi kiistää, että perussuomalaisten sosiaalipolitiikka on selvästi vasemmistopainotteista. Eli kyseinen kuvaus kertoo ehkä enemmän muista puolueista, kuin meistä.

Emme voi toki Markku sinua syyttää siitä, että et ehkä ole sitä huomannut - media kun antaa tänä päivän varsin yksipuolisen kuvan perussuomalaisista.

Käyttäjän markkuhuusko kuva

Kiitos perusteellisesta vastauksesta, Kalle. Oppositiopuolueen jäsenten kannat voivat toki vaihdella myös julkisesti väljemmin kuin hallituspuolueessa, koska poliittinen vastuu on vähäisempää. Puolueen harjoittaman politiikan todellinen ydinhän paljastuu vasta hallitusvastuussa. Vasemmistopainotteinen sosiaalipolitiikkakin pitää jonkun maksaa ja se maksumies on yleensä kapitalisti.

Käyttäjän kallepahajoki kuva

Olet Markku asian ytimessä. Verkossa on helppo teoretisoida - hallitusvastuussa puolue punnitaan. On sääli, että perussuomalaiset ei mahtunut hallitukseen. Omista periaatteista kiinni pitäminen on osoittautunut oikeaksi päätökseksi. Tilanne, jossa esimerkiksi Erkki Tuomioja ja vasemmistoliitto kokonaisuudessaan esittää hallitusta kohtaan hyvin samankaltaista kritiikkiä kuin perussuomalaiset, on erittäin kummallinen.

Luulen että useimmat perussuomalaiset ovat samaa mieltä kanssani, kun sanon että me näemme arvon ja suoranaisen yhteiskunnallisen voimavaran siinä, että kaikille taataan inhimillinen toimeentulo ja sellaiset eväät elämään, että siitä voi ponnistaa niin pitkälle kuin omat kyvyt ja kantti kuljettavat.

Samalla näkisin että nimenomaan tuo viimeinen lause kiteyttää ajatuksen "Työväenpuolue ilman sosialismia" ytimen. On selvää, että valtio ei voi ottaa vastuuta ihmisten elämästä, vaan ihmisiä on tuettava, kannustettava ja jopa patistettava siirtymään kykynsä mukaan sosiaalipolitiikan etujen nauttijasta niiden maksajaksi. Meillä ei tule olemaan ikinä varaa sellaiseen 1000 euron perustulo-yhteiskuntaan, jossa ihmiset suurin joukoin downshiftaavat ja reppureissaavat aasiassa yhteiskunnan tuella.

Suomen Kuvalehden tutkimuksen mukaan Perus-perussuomalainen on 50 000 - 70 000 euroa vuodessa tienaava suomalainen perusduunari tai yrittäjä. Perussuomalaiset yleisesti ottaen siis jakavat omaa rahaansa.

Käyttäjän mikkosavelius kuva

Kummastelen perussuomalaisten kaksinaisia puheita. Yhtäältä puhutaan kauniisti yrittäjyydestä, mutta toisella kädellä puolue julkaisee hyvin (ääri)vasemmistolaisia lausumia. Veroja halutaan korottaa (mm. tuloverot), keksitään uusia veroja (mm. varallisuusvero), valtion roolia halutaan kasvattaa...

Samaten ihmetyttää perussuomalaisten halu jakaa yrittäjät kahteen leiriin: pienyrittäjiin ja muihin. Ikään kuin yrityksen menestyessä, kasvaessa ja palkatessa uusia ihmisiä se muuttuukin ahneeksi ja epäoikeudenmukaiseksi. Ei ymmärrä.

Käyttäjän petrikivikangas kuva

Voidaan kai valehtelematta todeta, että Perussuomalaisissa on varsin monenlaisen talouspolitiikan kannattajia. Itse kallistun nykyään libertarismin puolelle, koska mielestäni Suomen valtio on paisunut turhan massiiviseksi. Valtion tulisi lopettaa kaikki tukiaiset niin yrityksille, yhdistyksille, kuin vieraille valtioillekin. Kaikki sosiaalietuudet tulisi myös lakkauttaa, ja korvata perustulolla (ei ehkä aivan libertarismin aatteen mukaista..).

Valitettavasti taidan olla kuitenkin puolueen sisällä vähemmistönä, koska varsin monet perussuomalaiset tuntuvat talouspolitiikassa kannattavan nykyisenkaltaista massiivista kontrollivaltioita, ja jotkut haluaisivat jopa kasvattaa valtion roolia.

Mielestäni yritysten jakaminen eri kategorioihin koon perusteella on perusteltua. Suurella yrityksellä on valta sanella markkinoille pelisäännöt, joita pienetkin ovat pakotettuja noudattamaan. On siis perusteltua että suuria yrityksiä koskevat tiukemmat säännöt kuin pieniä.

Käyttäjän IlkkaKakko kuva

Linkistä luettavissa yksi karmea esimerkki "innoflatiobyrokratiasta":
http://ilkkakakko.puheenvuoro.uusisuomi.fi/89851-innoflaatiobyrokratia-k...

Tämä homma pitäisi todella saada kuriin ja nuokin ihmiset kunnon töihin tai freelancer-yrittäjiksi (mikäli enää kelpaavat yksityiselle sektorille tai ovat riittävän kilpailukykyisiä myymään omaa osaamistaan vapailla markkinoilla freelancer pohjalta....)

Näin tätä mielettömyyttä 2000 - luvulla muutaman vuoden ihan homman ytimessä, tiedän mistä puhun! Se on aivan oma maailmansa, jossa on omat pelisääntönsä, ei sitä voisi uskoa, kuinka kaukana reaalimaailmasta noiden innovaatiobyrokraattien ajatukset ja puheet ovat oikeasta maailmasta. Kuten muutama vuosi sitten totesin eräässä esitelmässäni : "Innovation has become innoflation".

Käyttäjän Voutila kuva

Hei Mikko,

Itse olen puhunut työnverotuksen keventämisen puolesta ja mielestäni myös yritysverotusta tulisi laskea. Näin ostovoima kuluttajilla kasvaisi, ja yritysten toiminta edellytykset paranisivat.

Itse en näe että on pienyrittäjät ja sitten ne muut. On olemassa vain yrittäjiä, joita kaikkia kovasti kunnioitan. Ihmistä ei tule rankaista menestymisestä, mutta emme saa myöskään unohtaa aloittavan yrittäjän tukemista.

Käyttäjän susijumala kuva

Savelius, eikö ennemmin kannata katsoa mitä Kansallisen Kokoomuksen piirissä puuhataan? Puhuvat veronkorotuksista, tosin kulutusverojen suuntaan. Tällä on niin ikään kysyntää latistava vaikutus ja edelleen työn ja yrittäjyyden aseman heikkenemistä.

Missä vaiheessa julkinen hallinto, joka syö verovarojamme n. 15-16 miljardin edestä joka vuosi, joutuu leikkauksien kohteeksi? Jos tuo määrä vaikka puolitettaisiin niin tämän tasavallan ei tarvitsisi ottaa senttiäkään velkaa. Toki monet ihmeelliset virastot kokisivat väen vähentämistä ja sitä kautta työttömyyden lisääntymistä, mutta eipä ne tulonsiirrot nyt koko säästöohjelmaa vesittäisi.

Tähän päälle kun loppuu puolivuosittain kirjoitetut miljardiluokan tukipaketit niin taloutemme olisi tykkänään eri kurssissa.

Käyttäjän VILENIN kuva

Täältä julkishallinnosta saataisiin sitten "puuttuvaa työvoimaa" yksityisektorille.

Käyttäjän mikkosavelius kuva

Olen samaa mieltä, että julkisen sektorin tulee ensisijaisesti leikata menojaan eikä nostaa verotusta. Kokoomuksesta voin todeta, että se edes yrittää julkisesti korostaa menoleikkauksia, kun vasemmistopuolueet puhuvat ensisijaisesti veronkorotuksista. No, samaa konsensusmassaa kaikki näkyy olevan loppuvaiheessa.

Perussuomalaisten ehdotus varjobudjektiksi ei edes yritä leikata menoja vaan sen sijaan budjetti siirtelee rahoja taskusta toiseen (ja siinä sivussa malli rankaisee työnteosta ja menestymisestä). Ehkäpä perussuomalaisten kannattaisi miettiä miten tasapainottavat edes nykyisen valtion budjetin ennen kuin haikailevat markkaa ja maalaismaisemaa takaisin.

Käyttäjän IlkkaKakko kuva

Juuri noin Henri, oma kommenttini hiukan ylempänä ketjussa...

Käyttäjän susijumala kuva

Savelius, olen omalta osaltani esittänyt hienoisen paheksuntani myös PS:n varjobudjettiin. Lähtökohtaisesti se on laadittu kahta näkökulmaa käyttäen:

1) Se on vaihtoehtoinen budjetti, ts. miten 7,1 miljardia alijäämää voidaan allokoida toisin ja...

2) Edustaja Ruohonen-Lernernin sanoin siitä ei haluttukaan tehdä liian ankaraa budjettia, koska hullun tavoin leikkaamalla ajaudutaan alati heikkeneviin suhdanteisiin.

Tahdoin vain sanoa, ettei työn verotus eroa millään muotoa kokonaiskuvassa kulutusverosta (esim. alv). Jos siis hallituspuolue kannattaa alvin korotusta (näemme asian alkukeväästä) ja oppositiopuolue työn verotusta niin molemmat ovat omiaan jäädyttämään rahan kiertoa.

Tässä globaalisaation vimmassa on unohtunut kokonaan reaaliteetit. Globaalisaation syytä sikäli, että kaikkea pyritään yhteistämään ja integroimaan. Kokonaan ovat unohtuneet logistiikat, kulttuurierot, kielimuurit ja sen sellaiset. Mitä enemmän keskitämme hallintoa, sen useampaa oksaa sen tulee valvoa ja sitä pöhöttyneempi koko organisaatiosta ja sen byrokratiasta tulee.

Katsotaan vaikka EU:n budjettia. Se paisuu edelleen, vaikka joka kolkassa Eurooppaa kohkataan säästöistä ja budjettien minimoinnista. Suomen nettomaksajaosuus senkuin kasvaa (olisko nyt ollut näppituntumalta puolen miljardia nettomaksamista tiedossa?)

EU:n byrokratiakoneistossa vain turvataan oma ahteri ja sen alla hikoileva istuin. Sama mentaliteetti on täällä Suomessa, jossa yhteisin varoin kustannetaan kaikenlaista sellaista, mikä ei valtion tehtäviin kuulu alkuunkaan.

Vuoden 2011 yhteiskunnallisesti eräs merkittävin tapahtuma lienee ollut jonkin verran arabimaiden kansannousujen ja Japanin maanjäristyksen varjoon jäänyt Lontoossa ja eräissä muissa maissa puhjenneet mellakat. Ensinnäkin ne kertoivat siitä täydellisestä epäonnistumisesta mitä markkinafundamentalismille tapahtui sekä lisäksi siitä miten käy kun poliisi vastoin yleistä brittiläisen yhteiskunnan suvaitsevaisuushymistelyä osoittautuikin harvinaisen kyvyttömäksi patoamaan yhteiskunnallisia levottomuuksia. Mellakat myös osoittivat ettei niihin osallistu vain marginalisoituneet lähinnä etniset vähemmistöt vaan hyvin laajat kansankerrokset jotka tuloerojen voimakkaan kasvun seurauksena pyrkivät aina yhteiskunnalliseen tasoitukseen vaikka väkisin.

Jos poliitikot kaikkialla maailmassa ovat yhtä sokeita ja kuuroja kuin Clegg ja Cameron on tulevina vuosina odotettavissa entistä pahempia rettelöitä ja kansannousuja. Poliitikot luulevat että hyvinvointivaltion turvaverkot kestävät, vaikka todellisuus on jo aivan muuta. Olemme selvästi siirtyneet epävarmempiin aikoihin. Ongelmaksi muodostuu sekin, ettei nykyisillä poliittisilla suunnilla oikeisto, vasemmisto, keskusta, populistit, vihreät ole oikein mitään todella ajankohtaista uskottavaa ongelmaa haurastuvan länsimaisen yhteiskunnan hiushalkeamien muuttumisesta jo perustuksen kannalta huolestuttavaksi. Laattaa liikkuu, alapohja on kostea ja ikävää hajua on alkanut tuntua nenässä jo pitemmän aikaa. Kiinteistön arvo ei ole sitä mitä on tähän asti luultu. Perillisille on luvassa hometalo. Kuntotarkastukset ovat antaneet sittenkin liian rauhoittavia viestejä rakennuksen tilasta.

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja