Arvoisa Ministeri Kyllönen
Helsingin sanomat uutisoi tänään kuinka Ministeri Kyllönen (vas) halua saada yksityisautoilun suuntaa alaspäin ja tarvitaan pitkäaikainen suunnitelma joukkoliikenteen kehittämiseksi. Lisäksi kilometrikorvauksia tulisi laskea niiltä alueilta joissa joukkoliikenteen käyttö olisi mahdollista. Ministerin logiikan mukaan esimerkiksi Helsinki-Tampere väliltä saisi huomattavasti alhaisempaa kilometrikorvausta kuin Kittilästä Ivaloon. Lisäksi myös vapaa autoetu tulisi ottaa tarkasteluun.
Olen samaa mieltä kyllä Ministeri Kyllösen kanssa siitä että joukkoliikennettä tulisi kehittää, mutta ei siten että yksityisautoilusta rankaistaan ja ihmiset pakotetaan käyttämään joukkoliikennettä. Monelle ihmisille auto on yksinkertaisesti välttämätön työn kannalta, on tapaamisia eri kaupungeissa, eri yrityksissä jne. Lisäksi monelle yritykselle tulee huomattavasti edullisemmaksi maksaa työntekijälle korvausta kilometreistä kuin investoida autoon tai antaa heille vapaa käyttöetu. Lisäksi kilometrikorvauksesta hyötyvät sekä työntekijä että työnantaja. Haluaako Ministeri Kyllönen että yritysten ja työntekijöiden toimintaedellytykset tehdä työtään vähentyvät, sillä jos kilometrikorvauksia alennetaan dramaattisesti, ei omalla autolla nykyisillä polttoaine hinnoilla ole järkevää ajaa. Ministeri myös unohtaa sen, että kilometrikorvauksilla kustannetaan myös auton huollot, vakuutukset jne.
Joukkoliikennettä tulisi kilpailuttaa enemmän ja kehittää erilaisia muotoja/tapoja harjoittaa järkevää ja kannattavaa joukkoliikenne toimintaa. Nykyisen hallituksen veropolitiikka polttoaineiden suhteen ei ainakaan kannusta tähän. Ehdottaisinkin että joukkoliikennettä edistävät kuljetusalan yritykset vapautettaisiin täysin polttoaineverotuksesta, jolloin lippujen hinta olisi edullinen ja tätä kautta saataisiin ihmisiä käyttämään joukkoliikennettä myös työssään. Lisäksi hämmästyttää Kyllösen ministeriön alainen valtionyhtiö VR, jonka lippujen hinnat eivät pysty kilpailemaan edes yksityisautoilun kanssa eivätkä myöskään lentoyhtiöiden kanssa. Onko Ministeri Kyllönen ajatellut että ehkä olisi jo korkea aika kilpailuttaa rataliikenne Suomessa, ja tätä kautta lisätä ihmisten halua ja mahdollisuutta käyttää joukkoliikennettä? Valtiovalta voisi olla tukemassa ja korjauttamassa edelleen ratahankkeita yhdessä eri kuljetus sekä joukkoliikenne alojen kanssa.
Tiedän että Ministerin Audin takapenkillä on lämmintä ja mukavaa miettiä miten yksityisautoilu saataisiin kuriin, mutta ehkä Te Ministeri Kyllönen voisitte näyttää esimerkkiä, ja alkaa käyttää joukkoliikennettä työssänne?
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Ministeri kyllösen ideassa on ideaa,- näin viisaalta kuulostavasti sanottuna.
Jos kaikkien yksityisautoilijoiden toiveet toteutettaisiin, mitä se tarkoittaisi:
-Bensiinin hinta olisi 10- senttiä litra, eikä mitään etanoolisekoitettuja bensoja olisi.
-Autojen määrä kymmenkertaistuisi, koska autojen hinnat olisivat verottomia. Tavallisen auton hinta olisi muutaman tonnin verran.-Tai, ehkä vaan satasen...
-Rekisterikilpiä ei tarvitsisi, koska rekisteröintipakkoa ei olisi,- ja kaikki saisivat ajella, kuin mannet, katsastamattomalla autolla.
Ajokorttivaatimus peruutettaisiin.
-Vakuutus olisi pari euroa vuodessa,- ja kattaisi kaiken......Siis KAIKEN.
Bonusjärjestelmä olisi sellainen, että vakuutusyhtiö maksaisi yksityisautoilijan tilille rahaa, eikä päinvastoin.
-Tiet rakennettaisiin kullasta,- ja ABC-asemilla kahvi maksaisi, 5- senttiä makkarasämpylän kanssa.
Juu, tällaista tuli mieleen, kun olen lukenut yksiyisautoilijoiden argumentointia yksityisautoilun puolesta.
Kyllähän meillä rautatieasioissa ajattelu valitettavan staattista on, vaikka esimerkiksi vertailu Ruotsiiin voisi herättää. Itse asiassa vain VR itse (ja yhtiötä myötäilevät päättäjät) haluavat pitää nykytilanteesta kiinni.
http://www.rautatiematkustajat.fi/Pj001.htm
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Asiantuntijat+VR+tarvitsee+kilpailijo...
Paljon parjatussa Britanniassakin asiat ovat monessa mielessä paremmin kuin meillä.
http://www.rautatiematkustajat.fi/Pj041.htm
http://www.rautatiematkustajat.fi/Pj034.htm
Terveisin Kalevi Kämäräinen
www.rautatiematkustajat.fi
Monet työnantajat edellyttävät oman auton omistamista ja käyttöä kilometrikorvausta vastaan. Kyllönen toisaalta myös "hyökkää" autoetua vastaan, joten on vaikea ymmärtää mitä hän oikeastaan kannattaa.
Kilometrikorvaukset on mitoitettu nykyisellään aika tarkkaan sen mukaan kuinka paljon kustannuksia auton omistajalle tosiasiassa tulee ajetuista kilometreistä. Hänellähän on auton pääomakustannukset, liikennevakuutus, autovakuutus, käyttömaksu, määräaikaishuollot, ylimääräiset öljynvaihdot, erilaiset korjaukset, renkaiden kuluminen ja vaihdot, pesut, parkkimmaksut j.n.e. ... ai niin, vielä ne bensakulutkin pisteenä ii:n päälle.
Tyypillinen esimerkki työmatkasta Tampereelle on sellainen, missä liikemies hakee lentokentältä ulkomaisen edustajan ja ajaa hänen kanssaan Tampereelle, jossa he yhdessä käyvät about viisitoista asiakaskäyntiä ympäri Pirkanmaata kolmessa päivässä. Sitten edustaja ajetaan takaisin lentoasemalle ja liikemies ajaa kotiinsa. Voisiko Kyllönen selittää kuinka tämä hoidettaisiin samassa ajassa julkisilla kulkuvälineillä?
Taitaa olla rouvalle työelämän todellisuus vierasta tai sitten hän kuvittelee, että työmatkat Tampereelle tarkoittavat Helsingin konttorista Tampereen konttorille matkustamista ja istumista siellä näyttöpäätteen ääressä.
Eiköhän olisi aika panna vaihtoon koko ministeri!
Suuri osa km-korvausta saavista kulkevat autoillaan asiakkaalta asiakkaalle mukanaan painavat näytesalkut, tapaavat 4-6 asiakasta päivässä. Osa näistä matkalaisista kulkee ympäri koko Suomea.
Siinä olisi hiukan haastetta Suomen julkiselle liikenteelle?
Selvähän se: kokoomuksen vajaaälyvuori ja julkikommareiden kyllönen ovat ärsyyntyitä kun työssäkävijät ruuhkauttavat tiet. "Lopullisen ratkaisun" vielä hetken kestäessä kuritetaan nyt sitten polsut pois teitä tukkimasta.

Kommentoi 6 kommenttia